tiistai 20. marraskuuta 2012

mukaavaa




Ignooratkaa valloittava ilmeeni, ja ihailkaa koirulia ! Sydänsulaa<3
En saanut tulla kuviin mukaan mitä parvekkeella otettiin, ja se rupesi surettamaan !



Noita reissukuvia riittää vielä pitkäksi aikaa ! Eivaan lupaan, todennäköisesti viimeinen erä, muttakun viime viikkoina on ollut niin vetämätön ja epäkuvauksellinen olo ja on vaan pimeetä ja märkää niin ettei ole oikein tehnyt mieli kuvailla. Sen lisäksi kamera on matkannut isukin ja veiksun mukana töissä.

Äiti osti mulle yksi kaunis päivä jouluvalot. Ne on ihan mahtavat. Olisin tahtonut pyöritellä ne somasti joko seinäpeilin ympärille, tai laittaa verhotankoon jotenki ylikivasti mutta ei. Niissä olikin johto minkä pitää olla kiinni pistorasiassa, joten eihän sellainen käy. Nyt ne vaan möllöttää läpinäkyvässä purkissa yöpöydällä. Kieltämättä ihan hauskat ovat sielläkin.. <3 Silti epäonnistunut kokeilu kirpaisee...

 Oon myös viimepäivinä hikoillut tosi kovasti tuolla jumppatunneilla Tiinan kanssa, ja salilla Mellun kanssa ja kirjastossa himolämpimässä untuvatakissa kirjapinon alla. Oon myös venytellyt paljon, ja ehkä taas vähän unohtanut syödä paljon... En oo jakson aikana kertaakaan stressannut koulusta mutta nyt kun koeviikko alkaakin jo perjantaina rupeaa vähän vatsanpohjilla muhimaan pieniä stressinpoikasia kun tekemättömiä töitä on vielä muutama iso. Oon myös kuluttanut autokoulun penkkiä nuokkumalla siinä aina pari tuntia viikossa, tänään aivan erityisen paljon. Oon myös jutellut mukaville ihmisille ja halaillut, sovitellut tanssimekkoa, ostanut ylikalliita alusvaatteita, lukenut hyödyttömiä kirjoja, juonut PALJON teetä, polttanut tuoksuvia kynttilöitä ja lähetellyt muka hauskoja tekstiviestejä.

torstai 15. marraskuuta 2012

Laazy days








Tää viikko on mennyt multa ihan kokonaan ohi. Äskön oli sunnuntai, nyt on taas jo perjantai mitä ihmettä? Sinänsä ihan kiva juttu joo, että se menee nopeasti mutta en oo kerennyt tekemään yhtään mitään ja oon kokoajan ihan poikki. En tajua miten se koulu voi viedä noin nopeasti naisesta mehut, muttakun viimeinkin pääsen kotiin eikä ole harkkoja,reenausta tai autokoulua tiedossa niin vietän kokoiltani sängyssä makoillen eikä mua saa siitä ylös sitten kirveelläkään. Ihan tajutonta, syytän tätä alkavaa kaamosaikaa tästä kaikesta... Haluisin takaisin Etelä-Ranskan aurinkoon tai minne vaan lämpöseen! Ottaisin Senjan ja Meininkin mukaan ja sitten voitaisiin käristyä kolmistaan kuuman auringon alla vaikka huolia.. <3 Mutta eeipä näytä aurinko paistavan tällä erää. Pian on taas koeviikko ja huomenn sanakoe ja mulla pitäisi olla ruotsinkirja auki mutta silti plärään cosmoa..?Nojaa, aina ei voi olla täydellinen.
Joo ja isukki on ottanut kameran työprojekteihinsa mukaan tässä viimepäivinä niin empä ole paljoa saanut kuvailtua mitään mutta ehkä noi ylhäällä olevat ilmasis vähän tätä fiilistä. Eli joo ryytymisen osasyy voi olla myös tää reenailu.. Vielä pitäisi silti ehkä saada tätä motivaatiota korkeemmalle tässäkin asiassa nyt vaikka tosiaan on ruvettu alottelemaan tällasta hyvää säännöllistä liikuntaa=)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Yökyläilyä








Heyoo, semmosta vaan että viime yön vietin Tiialla saunoen ja mättäen vaikka mitä hyvää napaan. Käytiin sitä ennen kunnon hikisellä lenkillä, ja heti sen jälkeen vedettiin naamariin, jäätelöt,juustonaksut,vohvelit ja kermavaahdot ja katseltiin Dark Shadows. Huonompaa leffaa en ookkaan vähän aikaan tainnut nähdä, loppua kohden koko elokuva vedettiin ihan yli. Mutta eipä tuo mitään oli hauskaa, en taida olla pitkään aikaan valvonut niin myöhään kuin viime yönä kun löydettiin takkahuoneen sänkyyn nukkumaan vasta siinä viiden aikoihin. Nyt ois tarkotus kävästä kotona onnittelemassa isukkia isänpäivän kunniaksi ja antamassa ylihieno muki lahjaksi. Myöhemmin vielä ois tarkotus käydä vähän hikoilemassa yhellä ohjatulla tunnilla ja sitten ehkä vähän esitellä vanhojen tanssi pukua Tiialle. Hyvää isänpäivää kaikille ! :)

tiistai 6. marraskuuta 2012

jos yskittää ei voi ku aivastaa


Siellä oltiin ! Ja oli huikeeta, ensi vuonna tietty uusiksi ! Meinin kanssa siis mentiin lauantaina seuraamaan Rapin Sm freestyle battlee nosturiin ja joo niinkun jo sanoin niin oli sikakivaa. Räppäämässä oli tosi taitavia poitsuja ja oli tosi hauskaa kuulla ku ihminen ihan päästään vetämällä voi keksiä semmosia asioita. Tietysti sit oli niitä vähän kehnompiakin esiintyjiä, joiden kohalla tuli pieni myötähäpeä... :D Tutustuttiin siellä sitten mukaviin ihmisiin, jotka sattuikin olemaan just voittajan tukijoukot ja kaverit,jotka olis halunnut kisan jälkeen lähteä meidän kanssa juhlimaan Allun voittoa. Valitettavasti oltiin aika poikki jo siinä vaiheessa ja lähdettiin kuitenkin mieluummin vaan nukkumaan.
Tapausta ei saanut itse kuvata ollenkaan joten pidinpä minäkin esimerkillisesti sen kameran vaan kassissa. Nää kuvat on siis otettu tapahtuman Fb sivuilta.

Vieläkin Nizza kuvia koska itse keksin ottaa kuvia vasta seitsemän aikaan illalla jolloin on jo ihan pimeää ja joka kuva kamala. Nää on mun kameran kuvia, joita ei ollut paljon mutta onnistuin silti ikuistamaan ihan hyviä hetkiä :D. Esim noita lentokenttä kuvia kun ollaan pirteinä Saksassa odottamassa konetta<3
Onhan näitä ihania lomakuvia aina hauskempi katsella kuin jotain räntäsade fiilistelyä ;)

Tänään oltiinkin sitten Tintin kanssa sellasella ohjatulla tunnilla jossa keskityttiin vatsan ja pakaroiden kiinteyttämiseen. Ei herranjumala, oon aina mieltänyt että omistan ihan ookoo normaali tasoisen ehkä ihan hyvänkin kunnon lenkkeilen ja käyn salilla (ainakin yritän),mutta se treeni mikä sillä tunnilla vedettiin... Huhhuh loppui kunto ihan kesken, reidet ihan tulessa ja tuntui että naama valuu ja hiki roiskuu ! Oli ihan mahtavaa ja tykkään ohjaajasta tosi paljon joka on vetänyt ennenkin tosi hyviä tunteja. Tarkotus olisi mennä uudemmankin kerran ensi viikolla rääkättäväks ehkä tää tästä muuttuu vielä parempaan suutaan tää jaksaminenkin. Mutta nyt meiksi lähtee tekemään itelleen jonkun kivan ruisleivän heipodei !

lauantai 3. marraskuuta 2012

Monaco trip



Tuossa lisää noita kuvia, tällä kertaa  otettu meikäläisten pienestä Monacon reissusta. Oli kivaa saada tietää että Nizzasta Monacoon menee helposti busseja ja matkaa on joku 20 kilometriä. Tytsyjen kans päätettiin että halutaan nyt käydä sielläkin ja oli kyllä työn takana löytää se oikea bussi pysäkki. Oli mukavaa katella vähän purjeveneitä ja upeita maisemia ja käydä ostoskeskuksessa ihmettelemässä.



Tässä sitte kuvaa Crème brûléesta mitä päästiin syömään pitkän piinallisen etsimisen jälkeen, ja kuvaa Nizzassa olleesta suihkulähteestä ja kaksi viimeistä kuvaa lentokentältä kun Timila kuvaili meidän uusia kenkiä ja kahvikuppeja joista oltiin juotu koska sitä sai ilmaiseksi.

Eilen tuli Senja viettämään kanssani pientä leffamaratoonia peruskomedioiden parissa ja oli ihanan lepposaa vaihteeks kun koko viikko koulussa on tuntunut ihan helvetiltä. Tänää ois sitten luvassa Freestyle rapin sm joita mennään Meinin kanssa katselemaan <3 

torstai 1. marraskuuta 2012

Nice time in Nice


 Rakastuin Väiskiin niin paljon ton viikon aikana etten saanut pidettyä näppejäni erossa siitä
 Ryhmä rämä ja Nizzan vallotus alko


 Ostettii parit sheiverit kyläkaupasta

                                                              Time to shave






Here again ! Tiistai yönä palattiin kylmään Suomeen ja arki tuli aikamoisena shokkina ! Mut tää loma tuli todellakin tarpeeseen ja oli ihanaa viettää aikaa noitten ykköstytsyjen kanssa<3 Asuttiin tosiaan Timilan sukulaisen luona viikon verran semmosessa studiossa kolmisin. Talo oli ihan hulppee kaikkine kuusine vessoineen ja uima-altaineen.
Talo sijaitsi vuorella, ja alas oli ihan huikeet näkymät ja ympärillä ihania vuoria mitä jaksettiin ihastella päivästä toiseen. Kaksi ekaa päivää Timila kisaili kaupungin jäähallissa ja käytiin katsomassa niitä, ja shoppailtiin ja syötiin ylihintasissa ravintoloissa. Tuli juostua kaatosateissa ja puhuttua ranskalaisille jotka saisivat kyllä opetella englantia... Bikinirajatkin ehti ilmestyä ja vähän patikoitua vuorillakin.
Juoksenneltiin koko viikko vaan pitkin ihania ranskalaisia katuja ja on vieläkin vähän ikävä takaisin<3

Joo tossa varmaan ekana päivänä otettuja kuvia suurin osa, ja niitä tosiaan tuli räpsittyä ihan kamalasti eli  niitä tulee lisäiltyä tänne pikkuhiljaa varmaan nyt pitkin marraskuuta. Huomenna pieni teemapäivä halloweenin ja perjantain kunniaksi koulussa me tokaluokkalaiset saimme kunnian olla satuhahmoja. Onneksi prinsessa kruunu hyllyssä vaan odottaa käyttäjäänsä.