sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
jeppis jepulis
Helloo ! Sunnuntaita elellään jälleen kerran... ihan ryytyneenä ja selkä kipeänä mutta eletään silti. Vauhdikas viikonloppu takana johon nyt sisältyi sitten ainakin nopee lähtö perjantai yönä Porvooseen, asuminen koko viikonloppu toisten ihmisten nurkissa (kiitän vieraanvaraisia<3), draamaa vaikka muille jakaa mutta etupäässä oli vaan hauskaa. Tutustuin mielettömiin uusiin naamoihin ja toivon että pian nähtäisiin taas :)!
En tiiä sitten kuinka hyvä idea tällanen äkkilähtö sitten oli juuri ennen koeviikkoa kun vielä olisi muutama juttu tehtävänä ennen sitä.. katotaan millon morkkis iskee.
Tänään sitten tosiaan tultiin takaisin himaan ihan rättiväsyneinä kahden päivän niukkojen yöunien jälkeen. Päiväsaunat, paljon kahvia ja navan täydeltä hyvää ruokaa eli ei voi valittaa etteikö olisi ollut loisto sunnuntai. Nyt nukkumaan ! :)
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Kuvista tuli jotenkin hirveen huonoja kun ei ollut innostusta kuvata vaan enemmänkin tahdoin seurata tota noiden tanssia, joka oli täytyy kyllä sanoo ihan mieletöntä toivottavasti meitsikin on joku päivä tommonen taituri ! :)
Eli oltiin Senjan kanssa lauantaina Helsingin kulttuuritalolla tanssimessuilla. Lippujen hinta vähän kirpasi siinä alussa (20 egee..) mut tykkäsin silti tosi paljon, ja tahdon ehdottomasti mennä vielä uudemman kerran ! Ihan loistavia tanssijoita oli koko talo täynnä ja ihania etenkin ne ihan pienet tanssijat jotka osasi jo iästään huolimatta paaljon paljon enemmän kuin meikä.
Messujen jälkeen Meinin ja Senjan kanssa keskustaan. Foorumissa oli sopivasti just hintasirkus, ja Meini repäsi Stadiumista itelleen ihanat juoksukengät kymmenellä eurolla ! Tosin lastenosastolta, eli halvemmalla lähti mut silti. Söpöt ku mitkä, ja kokoa siis huikeet 35 :3 Mellu haki Stadiumista itelleen sitten vielä ton everestin matkakahvimukitsydeemin jota se on kai vuoden tässä jo etsiskellyt mutta kun kaikki valuttaa ja on rumia... :D Eli jee onneks toi löyty! Sekin kympillä. Vielä kun mukaan ynnätään Stadiumin kanta-asiakas alennus niin eipä ollut kallis reissu.
Mulla olikin sitten vähän kalliimpi retki, kun halusin panostaa kampaamotasoiseen hoitoaineeseen ja oli pakko ostaa toi tigin, koska se on parasta.
Meinski on maailmansöpöin tytsy ää en kestä !<3
Eli oli jees viikonloppu. Lauantai ilta huikentuikin sitten pienimuotoiseen mimmien saunailtaan toverini Tiian luona, korttia pelaillen ja hyvää syöden. Sunnuntai aamulla heräsin pari tuntia ennen toista ja haha aamu kului mukavasti kahvia juoden ja hei äitiä katsellessa. (how i met your mother ... perun puheeni ohjelmasta, on se hyvä xd ) Eikä suoraan sanottuna saatu mitään aikaiseksi koko päivänä, muutakuin leffamaratoonin. Ja maananataina olikin sitten taas vaan harmaa koulupäivä.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
saa maailmast kauniin surutta
Telkkarista tulee tyttö sinä olet tähti. Moneen kertaan katottu leffa, eikä silti vielä kyllästytä tää on nii söpö. En tiiä mikä näis suomalaisis tönkkö leffois toimii... iskee muhun tosihyvin :D
Joo oltiin tänään siis toverin kans kisiksellä. Tarkotus oli mennä vaan nyrkkeilemään mut tulihan siinä käytyä salillakin ja ehittiin vielä lopuks vähän tanssiakin. Kun pääsin himaan niin lähin vielä kaverin kanssa vetämään lenkkiä. Ja nyt oon pesiytynyt sänkyyn, väsyttää ihan hirrveästi voisi harkita nukkumaanmenoa.
Maailma mikä MEINInki !
crazy eyes
Tänää pitäs mennä nyrkkeilee ton yhen hullun kanssa, en tiiä mitä siitäkin tulee mut hehe ehkä selvitään.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
meil on paineita, ei oo aiheita
I had my sexy shoes on !
Rennoin keskiviikko aikoihin ;) Ei koulua, herätys ysiltä ja pyjama aamupäiväilyä ja laatuaikaa Jerryn kanssa. Paljon kahvia ja hyvää ruokaa (rauhassa tulee tehtyä parasta) Iltapäiväks sitte pyjamavaihtu ensin farkkuihin ja sittemmin lökäreihin kun lähin salille. Kävin kans kirjastossa lainaamassa vähän näytelmiä mitkä pitkäs lukea tässä kuukauden sisällä. Ei muutaku että oli hauskaa kerätä vähän akkuja yks päivä ilman koulua vaikka onkin vasta keskiviikko niin väsytti kyllä ihan vietävästi jo. Huomenna onneksi lyhyt päivä !
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Viime viikko tuntu vaan parilta hassulta päivältä. Se hurahti ohi tosi nopeeseen tahtiin, enkä ehtinyt yhtään ees miettiä mitään postauksen tekoa vaikka facebookissa tulikin roikuttua. Kamera on ollut hyllyllä kokoajan, eli kuvia on räpsitty tosi kitsaasti. Tossa ylempänä nyt kuitenkin kuvia nilkkapainoista ja kovassa käytössä olleesta treenikassista (paras ostos pitkään aikaan ! ), ja siltä päivältä kun kerran eksyttiin Tiian kanssa persaukisina kiinalaiseen.
Ja nyt kun päivänvaloa riittää pidemmäksikin aikaa niin innostuin räpsimään kuvia jopa uudesta hajuvedestä, ja siitä oon aika ylpeä koska oon tositositosi picky hajuvesien kanssa enkä saa ikinä ostettua niitä, koska hintahaju suhde ei tyydytä. And I'm so in love with that one right now..<3 Uuh, ja onhan siinä kuvaa maailmankaukkeuden parhaaksi todetusta rasvasta mikä toimii kylmällä kelillä ihan loistavasti ja uusimmasta kirjasta mitä luen. Hehe, jätin nyt ne filosofiset elämä kirjat ja rupesin lukemaan vähän jotain karumpaa matskua vaihteeks.
Tästä viikonlopusta sen verran voin sanoa että tuli ainakin liikuttua ja hauskaa oli ! :D Perjantaina eksyin Pasilaan pelaamaan bilistä, jossa sitten ensikertalaisena menin ja voitin Laurin peräti kahteen kertaan haha ! Lauantaina ihan kirjaimellisesti eksyttiin Paloheinään kun piti mennä laskemaan mäkeä ja lopulta kuitenkin löydettiin perille ja saatiin laskettua sitä mäkeä vaikka pulkat hajoilikin ihan käsiin, ei ehkä suunniteltu ihan tämänikäisille ihmisille. Ja tänään no pääsin taas kuntoilemaan parin päivän tauon jälkeen oikein urakalla kun ensin salille ja sitten vielä lenkille illemmalla :) !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)