torstai 23. tammikuuta 2014
9teen !!!
Tosiaan täytin lauantai iltana, tarkalleen 21.27 yhdeksäntoista vee. Juhlittiin aika samoissa merkeissä kuin viimekin vuonna, eli siis Meinin kotikolossa hyvän ystäväporukan kesken. Ei hirveen paljon sakkia ollu, mutta just sopivasti että mahduttiin sinne mukavan tiiviisti kylki kyljessä lössin kanssa istuskelemaan :). Joo eli ilta sujui rattoisasti pelaillen juomapelejä, aliasta ja meijän tavaksi muodostunutta osotuspeliä iphonen jollai sovelluksella :D.
Jossain vaiheessa seuraan liittyi henkilö,jota en ollut aijemmin kohdannutkaan mutta hänelläkin oli sitten synttärit osuneet samalle päivälle ! ( tosin muutaman vuoden aikaisemmin.) Joten tuolla kuvissa minä ja Jani skoolaillaankin kun ollaan niin sankareita. Ilta päättyi täydellisesti kantsun grillin pekonihampparia mussutellessa, ja aamukin lähti ihanasti käyntiin ilman krapulaa.
Ja tänään... noh olin koulussa sen kaksi tuntia kärsimässä inhottavasta olostani ja lähdin sitten himaan peiton alle ja täällä sitä köllitään vieläkin tiukassa paketissa lääkehuuruissa. Kohta pitäs taas vaihteeksi ryömiä lääkäriin, ja täytyy kyllä sanoa että kun on viimeaikoina joutunut kerrankin olemaan lääkäreiden kanssa aikapaljon tekemisissä niin rupee pikku hiljaa pata menemään jumiin kun näitä asioita hoidetaan niin hyvin :D Tai sanotaanko että olen huomannut että lääkäreiden ehkä pitäisi keskenään kommunikoida ja vaihtaa ajatuksia vähän enemmän ettei potilas joutuisi aina olemaan siinä välikädessä selittelemässä ja väärinkäsityksien kierteessä sen takia...
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Juuu tammikuu
1. Viltsu :) 2. Unisieppari unia sieppaamassa tuossa sängyn vieressä
3.Meikkis ja nahkatakki keli</3 4. vielä minä ja tuulen tuivertamat kulmakarvat? :D (ne ei oo tollaset..!)
1.Nizza neule kovassa käytössä 2. Pitäs saada tuo smiley irti kohta muttaku en millään raaskis... :/
3. yks aamu koko ikkuna oli tommonen 4. vilfredistä tuli kaljupäää
3.Meikkis ja nahkatakki keli</3 4. vielä minä ja tuulen tuivertamat kulmakarvat? :D (ne ei oo tollaset..!)
1.Nizza neule kovassa käytössä 2. Pitäs saada tuo smiley irti kohta muttaku en millään raaskis... :/
3. yks aamu koko ikkuna oli tommonen 4. vilfredistä tuli kaljupäää
Nyt tulee nää leimit puhelinkuvat tältä tammikuulta :D. Mun kamera ja muistikortti on turvallisesti himassa, ja ite oon kipeänä (antibiootti kuuri TAAAS)Vildellä vailla tekemistä... jooten tää vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Joo eli tässä on tätä tämän vuoden alkua ja hirveästi on ollut tekemistä että päästäis tuolta koulusta pois ajallaan. Pitäs vielä muutama tällainen ei opiskeluun-liittyväkin asia hoitaa (esim. penkkari puku ... ! Disney teema ja silti pää lyö tyhjää. Meijän koulussa on jo nää prinsessat varmaan käyty huolella läpi nii nyt pitäs keksiä jotai helppoo muuta... :D ) Ei stressaa kun vähän.
Mutjoo onneks kohta se viljo tulee koulusta nii pääsen jatkaa lostin kattelua sen kanssa oon kituuttanu koko päivän uteliaisuudessa mitä tapahtuu next mut en saanut olla petturi ja katsoa ilman toista :s. Oon siis tän kokopäivän maannut sängyssä joten se on mun ns. päivän kohokohta. Oon tietty pari kouluhommaa hoitanu koneella, mutta muuten aika laiskasti laahustanu koko tää päivä. Onneks on how i met your motherin ysi tuokkari mikä lohduttaa. Sekä milka levy josta onki puolet jo mennyt. Mutjoo yritän päästä jatkaa tota last year kollaasi juttua ja laittaa vaikka mun synttärikuviakin tänne jossain vaiheessa !
torstai 9. tammikuuta 2014
Last year was magic
Meikäläisen 18-vuotis juhlat Meinillä ! KIvaa oli vaikkei meitä paljoo siellä ollutkaan.Tuuli teki mulle maailman parhaan kakun, kolmen suklaan juustokakun jota ei kerennyt kauaa tossa katselemaan ennen kuin nälkäiset suut pisteli sen poskeensa :D
Vietin viime vuoden alkupuolella paljon aikaa meinin uudessa kodissa, tuossa vissiin vihittiin kämppää käyttöön nauttimalla hiukkasen juotavaa sivistyneessä seurassa.Käytiin kisiksellä tanssahtelemassa ! Se oli kivaa vaihtelua sille kaikelle koriksenpeluulle mitä sielä sai myös aina tehdä. Käytiin myös Mellun kanssa kisiksellä nyrkkeilemässäkin mikä oli hauskaa :).
Luin myös paljon kirjoja (mulla on miljoona kirjan kuvaa mun koneella :D ) ja kävin salilla ja ryhmätunneilla hyppimässä ! Pitäs taas alottaa.
Sain uuden objektin kameraan Noralta ja kävin Noran kanssa baareilemassa Klaukkalassa. Nora teki yksi ilta ennen lähtöä tollasta likööritäytteistä hyytelöä mikä oli aikas hyvää ;).
Wanhat ! Noita oli ootettukin että päästään tanssahtelemaan energia areenalle. Ja sen jälkeen oli jatkot mutta mun kannalta ilta ei mennyt ihan sanotaanko putkeen... :D mutta ei voi valittaa oli silti yllättävän mukavaa.
Söin tosi paljon puuroa ja marjoja ja muutenkin terveellisemmin kuin nyt. Jälkeenpäin mietittynä oon aika ylpeä itsestäni että pysyin niinkin pitkään erossa epäterveellisemmistä ruuista. Nyt seonkin sitten jäänyt... :D Ja tuunasin omia kledjujani pitkästä aikaa taas !
Tanssin kevät näytös ja meidän hieno vapaapainija esitys :) Kerrankin oikee asupanostus. Ja wanhojenristeily !! Sikahauska risteily oli kyllä, päästiin poikien kanssa samaan hyttiin ja pelleiltiin minkä kerettiin.
Ylis,Ville ja päättärit :) !
Loma alkoi ja lähdin turkkiin viikoksi. Yritin ruskettua oikeen kunnolla ja näin jälkeenpäin katsottuna niin kyllähän mä ihan ruskea olenkin :). Kesällä tehtiin Laurin,Villen ja Meinin kanssa monet reissut kaitalammelle ja nuuksioon grillaamaan ja uiskentelemaan koska olin juuri saanut ajokortin niin pääsi liikkumaan joka paikkaan helposti.
Vielä muutama turkki kuva ja kesädrinksut
Grillauskausi siis avattiin ja ai että oli hyvää ! Kesän puolessa alkokin sitten jo toi makkara tökkiä sitä tuli vedettyä niin paljon :D Mellun kanssa mentiin meijän lähellä oleville kallioille kuvailemaan. Elovena-tyttö<3
Ikävöin tonne Villen mökille niin kun siellä pääsi soutamaankin :( Semmoinen pikkusaari Tammisaaressa ai että. Ja mun ja Tiian lämpimät kesäilta peltohyppelyt.
Tiinan, Meinin ja mun tyttöjen saunailta missä sit tehtiin tortilloja ja juotiin muutamat. Löydettiin Villen kanssa yöllisillä ajoretkillä Espoosta häkki jossa on ton jälkeen kyllä käyty aina välillä piipahtamassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)