keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Risteilyä




















Huhhuh. Rankka sunnuntai takana, meinaan abiristeily :D. Lähdettiin sunnuntaina muiden meidän koulun abien kanssa läsisatamasta mukavalle yhden yön Tallinnan risteilylle. Hauskaa oli, melkein yhtä hauskaa kuin vanhojen risteilyllä. Mutta jotenkin mulla rupesi silmäluomet painamaan jo ihan sairaan aikasin kun muut oli vasta pääsemässä vauhtiin niin oli pakko luovuttaa aikasin. Oon kyllä huomannut että mulla on unentarve jotenkin jännästi lisääntynyt, ennen pystyin huitelemaan menemään tosi minimaalisillakin unilla mutta nyt tarvitsen sen yhdeksän tuntia tai päivästä ei tuu yhtään mitään :D. Mutta eipä tuo haittaa, nukkuminenhan on ihan parasta ! :)


Abiristeily sujui mallikkaasti, ei käynyt mitään kummoisia toilailua peruskänniörvellyksiä nuorison tapaan ja aamulla tappava krapula ja violetit silmäpussit. Mä taas olin kohtalaisen pirteä vaikka yöunet jäikin ehkä siihen 7 tuntiin mikä oli ihme. Kytiin siinä sitten Tallinnassa mitä vähän intoilin kun en oo käynyt pitkään aikaan ja muistelin että olisi ollut oikein kaunis paikka vanhoine taloineen siellä vanhan kaupungin puolella ainakin. No eihän me päästy kun lähimmäiseen viinakauppaan ja jo sit krapulaiset tahtoi takaisin laivaan kahville. Nojaa sainpahan viinakauppa tuliaiset, perusvirotuomiset hoidettua.


Tän hienon ristelyn jälkeen oli pakko vielä raahata ne kaikki lavat ja coronalaatikot Santa Fehen kun käytiin syömässä ihan sairaan hyvät fajitat ja Mellu sit ribsejä. Mä tykkäsin tosi paljon kyseisen ravintolan juusto fajitaksesta kun muhun on iskenyt tällainen pieni juustofetissi ja kaikki ei homeinen juusto on melkeinpä herkkua tällä hetkellä. Siitä oli sitten hyvä sen jälkeen mennä vatsat pullollaan kotiin saunomaan ja nukkumaan.


Ja tällä hetkellä vietän lukulomaa (kohta lähdössä kirjastoon ihan tosi, mutta eka tää ja aamusumpit naamaan !) ja saatiin Vilpurin kanssa Elixiaan viikon kuntopassit eli käytiin eilen ne "aktivoimassa (?) " ja sen yhteydessä samalla sitten vierähti pari tuntia salilla. Ja nyt on paikat sitten ihan jumissa ja sängystä ylös kömpiminen oli suuri henkilökohtainen koettelemus. Tänään pitäisi sitten uudemman kerran ilmeisesti kirjastoreissun jälkeen yrittää mennä hikoilemaan.

lauantai 15. helmikuuta 2014









Hyvää myöhäistä ystävänpäivää vielä ! :) Itselläni sujui ainakin ihan mukavasti tuo eilinen perjantai, aamulla olo oli vähän heikohko mutta kyllä se siitä sit koheni. Käytiin Vildemarin kanssa kokeilemassa jäätä tuolla läheisellä ala-asteen hiekkakentällä, ja oli kyllä niin kehno jää ettei voi muuta sanoa :D. Siinä kompuroitiin käsikädessä söpösti ystävänpäivän kunniaksi, mutta oli kyllä hauskaakin. Luistelussa on aina oma hupinsa sitten kuitenkin. Toivottavasti tulisi vähän kylmempi ja saataisiin kunnon jää sinne kentälle niin voisi viihtyä talviurheilun parissa vähän pitemmänkin aikaa. Eilen kestettiin kokonainen tunti vaikka välillä meni luistin jäästä läpi.
Ja meijän ystävänpäivään kuului tietty muutakin ylisöpöä halinalleohjelmaa kuin pelkkä rusettiluistelu, sillä lähettiin illalla kuuntelemaan kaverin bändin soittoa Haagaan, nuorisokahvilaan. Ei ehkä ihan mun tyylistä musiikkia mutta kyllä siellä aika kului siivillä, vaikka tosiaan soitettiin progea ja muuta sellasta mikä ei ikinä löytäisi tietään minun playlisteille. Tosiaan, hauskaa oli ja pojat soitti tosi taitavasti ja kaikki kuulosti munkin korvaan tosi hyvältä vaikken tiedäkään mistään mitään ja korvat vähän tinnittää vieläkin :D. Ilta kruunattiin meillä katselemalla mun ja paremman puoliskoni lempielokuva gendreen kuuluva Ponyo rantakalliolla joka oli myös aivan ihanan ylisöpö ja imelä :) !

perjantai 14. helmikuuta 2014

penkkarit !









Moikkelis moi ! Eilisistä penkkareista kunnialla selvitty, tai ainakin jotenkuten ehjänä täällä sängyn pohjilla.  Oli kyllä rankka päivä, ja rankempi ilta ei voi muuta sanoa :D. Kaikki tapahtu niin nopeasti, enhän mä ehtinyt kun pari säälittävää kuvaa ottamaan koko päivältä kun kokoajan piti olla juoksemassa johonkin. Syömään, lavalle,rekkaan,luokkaan, himaan.... huhhuh. Kaikki karkit meni ja eihän niitä kyllä ihan hirveesti ollukkaan sellaset 700 grammaa.(tätä oli odotettu, on nii monta kertaa minuakin naamaan heitelty niillä kovilla karkeilla että olo oli ihana päästä kerrankin itse tykittämään !) Rekka-ajelu oli hauskaa se ekat puoli tuntia minkä jälkeen alkoi jalat väsymään kun piti seistä varpaillaan että edes näkee jotain sieltä rekasta... :D:D


Meillä oli myös hieno kahvitilaisuus meidän ryhmänohjaajan kanssa, ja jokainen ryhmä lausui pari sanaa sitten omalle ro:lleen kaikkien kuullen. Oli lievästi sanottuna tunteellisia hetkiä, kun ihmiset mikin edessä ei pystynyt enää edes jatkamaan kun alkoi kyyneleet valua. Oli myös lauluja ja runoja tehty ja kaikki oli tosi hienoja :). Oli hienosti nähty vaivaa ryhmänohjaajien eteen ja ostettu lahjoja. Ryhmähalejakin tuli nähtyä enemmän yhden päivän aikana enemmän kuin ikinä .

Jossei kuvasta välity niin koulun penkkari teemana oli disney ja tarkoitus oli olla queen of hearts liisa ihmemaasta, ja Vilperi oli toy storyn Woody. Kuvissa vilahtaa myös pirates of the caribbean merirosvonainen ja kirahvi :D. Tän kaiken hulinan jälkeen lähettiin saunomaan ja keräämään voimia iltaan kun lähdettiin amarilloon tanssimaan :) ! Sunnuntaina abiristeily ja tän hetken päälimmäiset tunteet... nälkä. Pakko päästä syömään heipodei !

sunnuntai 2. helmikuuta 2014









Heyoo ! Ylppärit lähenee kokoajan ja tälläkin hetkellä pitäisi todennäköisesti istua nenä kiinni kirjassa mutta sunnuntai on ainakin itselläni kulunut vähän toisillaisissa merkeissä :). Ollaan paremman puoliskon kanssa katseltu netflixistä lostin nelostuokkaria mistä toi toinen on jo ruvennut näkemään uniakin. Ollaan ilmeisesti aika koukussa tohon... :D Käytiin kävelyttämässä myös mun karvaista pikkupoikaa kylillä ja vietiin sitä katsomaan mummiakin ja kahvittelemassa.

Tosiaan tämän aamun aamupala oli niin hieno että oli pakko ikuistaa se oikeen. Kerrankin iso vati hedelmiä tuli vedettyä heti aamusta, yleensä pysyttelen ihan siinä tylsässä kaurapuurossa tai ruisleivässä mikä ei oikein ole kovin kuvauksellinen aamiainen. Eilen illallakin pysyteltiin hedelmälinjalla ja tehtiin smootiet avokadoista,mustikoista ja saksanpähkinöistä. Nyt kuitenkin tasapainottaakseni tätä terveellistä elämää vedän pähkinäsuklaata samalla kuin kirjoitan. Ettei elimistö koe mitään shokkia tästä kaikesta rehusta :D.

Tää koko viikko on mennyt preliminäärejä tehdessä ja autokoulun harjoitteluvaiheillessa. Ehdin myös vapaapäivänä siivota huoneen ja laittaa ikkunoihin uudet tiivisteet ja vaihtaa patterin. Huoneen järjestyskin vaihtui mistä olen aika ylpeä, koska itselläni ainakin on vaikea saada näitä asioita ikinä aikaiseksi.

Ps. Sain myöhäiseksi synttärilahjaksi noita väriä vaihtavia kynttilöitä ja pähkinävoita :D:D  kovassa käytössä ovat olleet !