sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kipuusena















 Takana laiska viikonloppu jonka oon viettänyt sängyn pohjilla kahdesta syystä. Koeviikko ja kuume. Siitä on jotenkin jo ehtinyt tulla sellainen traditio että ainakun on koeviikko, jossain pisteessä mä oon kipeä. Sitten otan itteäni niskasta kiinni ja menen tekemään sen kokeen kivassa kuumeessa ja rustaan kokeen niin kiireellä että kynä savuaa kun en pysty keskittymään ja haluisin vaan nukkumaan ja nopeasti pois. Ja sit revin jonkun kasin. Eli tää on todettu toimivaksi jo ensimmäisenä lukiovuonna, ja aijon luottaa siihen nyt myös toisena ! Onneksi huomenna on vielä vapaa päivä, ennen venäjän koetta johon olen jaksanut lukea ja keskittyä, kaikella sarkasmilla.
 Otin perjantaina vähän kuvia Tiiasta, mun verkkariviikkoa ja naturallia naamaa ei tarvinnut ikuistaa mikä on kanssa ihan tyypillistä koeviikkoa kun pitää saada kaikki uni mikä vaan mahdollista eikä oo aikaa tai tarvetta maalata naamaa. Kamu ehti jo viime vuonna todeta miten lame koeviikko on kun naiset ei meikkaa, ja hyit siihen perään. :D:D kiva.
Perjantaista vielä, harjoteltiin mun vanhojentanssikampausta Tiian kanssa joka sen on ehkä tekemässä, ja   selvittelin vielä lauantai iltapäivänäkin hiuksiani jotka oli niin lakassa ja takkuset että niistä ei oo varmaan enää mitään jäljellä. Mutta mikäs siinä, kampaus ainakin oli hieno.




torstai 27. syyskuuta 2012

Etkö sä nää, tästä mä tykkään tänne mä jään













Tänää lähti käyntii koeviikko tuolla meillä, ja en voi muuta sanoo kun että nyt kun eka koe on ohi niin.. huh voin huokaista helpotuksesta ! Biologian kakkoskurssi dna:t ja risteytykset nyt vihdoinkin takanapäin. Oli pitkästä aikaa luettava oikeen hiki hatussa koko kirja kannesta kanteen oikeen kirjaston äärettömän hiljaisessa lukusalissa, ja oon aika ylpee itestäni yleensä en ihan tommosiin suorituksiin tossa kokeeseen lukemisessa yllä ;D. Koeviikot on niin rentoja ja hyvätekosyy olla panostamatta ulkonäköönsä vielä vähemmän kuin yleensä, tästä starttaa mun viikon lökärikausi.

Vielä on kieliä ja yks reali jäljellä mutta en oo läheskään yhtä huolissani niistä, koska mielestäni hyvän numeron voi saada sillä että vähän kattelee kirjaa ja kuuntelee tunneilla.(nii mitä..) Siksipä voinkin ihan hyvällä omalla tunnolla vähän datailla koneella, mitä oonkin kohta tehnyt jo pari tuntia. Sen jälkeen sit toi Englanti..  

Meitsi on muuten lähdössä lokakuun lopuilla Ranskaan, Nizzaan parin toverin kanssa ja alkaa jo tässä vaiheessa vähän kuumottelu ja piitkä piinaava odotus että koskas tuonne jo pääsee. Nizzaan on yleensä parhainta mennä kesäkuukausina koska sillon siellä on toosi lämmin ja on se varsinainen turistikausi, mutta nyt lähetään ystävän siivellä sinne asustelemaan viikoksi. Eikä haittaa että on syksy, siellä on silti lämpimämpi kuin täällä<3 Sitä odotellessa!












maanantai 24. syyskuuta 2012

voihan kesä.








Rupesin kattelee koneelta tän kesän kuvasaldoo nii yyh<3 hirvee ikävä, tekisin mitä vaa et saisin elää tän kesän vielä kerran ! 
















Meni viikko vähän kiireillessä, ja viikonloppu taas ah olin tekemättä mitään ja sluibailin vaan sängyn pohjilla frendejä tapitellen ja syvällisiä facebookissa keskustellen;D
Koe viikko starttaa torstaina enkä osaa mitään, tänkin ajan voisi käyttää hyödyllisemmin lukien vaikka sitä biologiaa muttakun ei pysty. Oon kohta lähössä hallille pelaamaan sulkapalloa ja sitten haluun nähä salkkarit joihin oon pahasti koukuttunut koska ohjelman aikana saa aina nauraa niin paljon. Elii, ehkä taas yksi lusmuilu päivä ennenkuin aloitan sen lukemisen?

Alko himottaa tuommoset luonnonvaaleat kutrit mitkä mulla vielä on toka vikassa kuvassa </3 äsh, mut pitää näitä nyt pitää vähän aikaa ja antaa noitten hiusten vaan olla. Niin paljon suunnitelmia, niin vähän hiusta... ;(