tiistai 25. joulukuuta 2012
(H)urjalaan
Joulu tuli joulu meni, ihan rauhallisesti ja mukavasti. Toiveena oli kameraa, minkä sitten sainkin ja oon enemmän kuin kiitollinen siitä. Tosin sovittuna oli vähän toinen malli, mutta ei se niin justiinsa kun ei tässä mitään ammattikuvaajia olla. Muuta erikoista ei sitten tullutkaan, eikä se tässä iässä suuri ihme olekaan. Suklaata tosin tuli ja uh... tulee jo tässä vaiheessa vähän korvista ulos toi ja vielä ois rasioita,ja kääreitä ties kuinka monta jäljellä.
Mulle lupailtiin eilen että tänään olisi koittanut lähtö Länsi-Suomen puolelle sukuloimaan. Niimpä olin pakannut kaiken viimesen päälle valmiiksi, ja ajattelin että eiköhän siinä joku sitten herätä kun lähdetään. Yhden aikoihin herättyäni tajusin kuitenkin että ehkä lähtö mahdollisesti viivästyi päivällä...? Niin teki.
Ihanat virkistävät yöunet nukuttuani leikittiin isukin kanssa meidän uusilla kameroilla. Minä uudella Canon 1100D:llä, ja papi Nikonin pikkuisella coolpiksillä.
Yhdessä kuvailtiin upeita talvimaisemia ja keittiön kuppeja. Katottiin vähän myös epämääräistä jouluhömppää telkkarista, ennenkuin ystävä heräsi ja lähdin sinne syömään ja makoilemaan. Eli tänään on ollut tämmönen mukava välipäivä, jonka aikana en oo saanut tehdyksi yhtään mitään kehittävää. Treenaus on jäänyt vähemmälle ja vähän syyllinen olo.. Mutta kyllä se siitä kunhan vuosi vaihtuu niin alkaa taas kova puurtaminen salilla ja tunneilla !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
uuu, sait kameran! onnee ;D tervetuloa kameroiden 2000 luvulle ;)
VastaaPoistap.s. ihanii kuvii sannuska <3
Poista