tiistai 26. marraskuuta 2013

sick of being sick






Nää pari kuvaa on lojunut koneella jo jonkun aikaa tyhjän panttina ja syy siihen on että en ole asunut kotona vähään aikaan tai päässyt käymään tietokoneella. 

Oon myös saanut ihan hullun taudin ja lääkärillä on ravailtu moneen otteeseen ja tänään hain jo toisen antibiootti kuurin kun se ensimmäinen oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Eli nyt vaihdettiin tujumpiin tabuihin, toivottavasti toimivat alan olla aika kyllästynyt.

 Kokoajan väsyttää,ryydyttää ei jaksa tehä mitään onneksi on koeviikko ja oon maannut sohvilla ja sängyn pohjilla nyt pari päivää yrittäen toipua. Mutta huomenna olisi Espanjan koe ja olo on niin onneton etten tiiä mitä lukemisesta oikeen ois tarkotus tulla. 

Oon pumpannu itteeni nyt kaikkia mahollisia lääkkeitä että tuntuu ettei koneen näyttöäkään nää kunnolla. Puhti ei yksinkertaisesti riitä mihinkään tekisi mieli jäädä tähän loppuiäksi makaamaan mutta pakko se on huomenna raahautua kokeeseen ettei tarvitse mennä uusintaan sitä tekemään.

Mutta joo nyt loppui valitusvirsi. Mun tipato katkesi viime lauantaina kun oltiin Niemellä istuskelemassa iltaa ja nauttimassa hauskojen ihmisten seurassa. Mut ehin mä kuukauden olla juomatta, aika vähänhän se on mutta nyt voisi taas pitää taukoa ja säästellä rahoja. Vika jaksokin alkaa perjantaina ja se vähän piristää tätä muuten niin synkkää talvea. Viimeinen jakso ikinä lukiossa...:D pitää vaan vetää kunnialla loppuun asti ja ottaa itseään niskasta kiinni, mä en oo vielä ihan ylettänyt sinne niskaan saakka mutta ehkä ens jakson aikana...



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Buujaa isänpäivä













Viimeiset kuvat tästä kuvausretkestä tulevat tässä ;) ! Nyt ei voi enää kuin haikeudella muistella tota kaikkea ympärillä olevaa vihreyttä, mikä on nyt jo kauan sitten kadonnut... Kun nyt katsoo ulos ikkunasta niin on ihan pimeää ja harmaata. Oon itekkin kokopäivän viettänyt sisällä kirjottelemassa koulujuttuja ja juoden teetä ja kahvia vuorotellen. Vähän tossa siivosinkin,pyyhin pölyjä yhestä mun huoneen pahimmasta pölynurkasta. Tuli vaan niin kuuma siinä huhkiessa ja tavareita siirrellessä että oli pakko pitää taukoa sinkkuelämien ja tän tietokoneen kanssa ja tähän se sitten jäikin. Vildemar jätti myös sen keksit tänne niin oon vähän salaa napsinut niitä... Joudun varmaan ostamaan sille uudet hyvitykseksi, mutten pysty vastustamaan nää on nii hyviä! OIs kiva lähtee vielä tonne ulos haukkaamaan vähän raitista ilmaa, toivottavasti toi toinenkin innostuisi en jaksa enää nyhjätä vaan sisällä !
  Toivottavasti kaikki on antaneet tiukat rutistukset isukeille tänään isäpappa päivän kunniaksi ! Hyvää isänäivää kaikille isukeille ! <3
Ja mä tästä jatkanin tätä englannin ainetta naisten tasa-arvosta. Jee. (sinkkuelämät oikeesti.)

lauantai 9. marraskuuta 2013




 tällaista luetaan tälläkertaa
 Talven selviytymispaketti 

 Vilpuri jätti housunsa ja kirjansa tänne tällä viikolla. Ois jo vähän ikävä... Onneksi sen pitää kuitenkin tulla hakemaan noi.

Tällasta taas. Hyyh, jälleen tultu tuhlailtua oikein kunnolla ja nyt saakin sitten suosiolla jäädä vähäksi aikaa tää kaikki turha rahankäyttö pienelle tauolle kun ei tästä oikeen tunnu tulevan yhtään mitään. Oon ihan onneton mun rahankäytön kanssa ja muilta tuleekin välillä aina kommenttia että kannattaisko vaan pitää lompakko tiukasti siellä laukussa.. :D Kannattaisi, mutta pidänkö.En. Tunnustaudun kai pieneksi materialistiksi.

 Tosiaan kaverille oli myös välttämättä käytävä ostamassa synttärilahjaa kun tytsy täytti 18 ;) ! Ei mitään hirveen ihmeellistä, ihan pikkuinen korttipakka vain, mistä on varmaan naisille ainakin suurta iloa kun ruvetaan pelaamaan niillä. Sekä korttien lisäksi muuta aika oleellista tarvittavaa kun tytön tylsyys yllättää :).

Piipahdettiin perjantaina Tintolla onnittelemassa, ja kerettiin siellä hillumaan oikeestaan se puoli tuntia ennen kuin piti jo lähteä kun paremmalla puoliskolla oli aikainen herätys kirppistelemään. Eikä mua pahemmin nää pläänit haitannut, olin muutenkin aika väsyny nii kiva päästä ajoissa nukkumaan. Laukkua tosin lähettiin vielä myöhemmin hakemaan takaisin, koska häslärinä unohdin sen sitten kuitenkin vaikka piti olla niin nopea ja niin tehokas... :D:D
 Perjantaista vielä sen verran että ihan sairaan hauskat harkat oli ! Pitkästä aikaa oikein kunnon hikijumppaa ja sehän sopi vallan mainiosti. Tanssittiin housea, mikä oli kivaa vaihtelua tälle tyypilliselle. House oli vielä siitä hyvä että ei tarvinnut käsiä hirveästi käyttää, kun mulla on olkapäät vieläkin vähän kipeät ja jumissa.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Joskus syyskuussa?




Perään heti toinen ! Oli pakko päästä laittamaan nääkin kuvat tänne ihan omaan postaukseensa että saavat sen ansaitsemansa oikeuden. Oltiin Noran kanssa joskus tässä syyskuun alkupuolella(?) kuvailemassa yhdessä satumaisessa puistossa ja aika makeita otoksia tuli ja tykkään tosi paljon !

Halloween

















Hei vaan ! Tässä vähän kuvia viime viikonlopusta kun päätettiin juhlistaa Pyhäinpäivää kohottamalla maljaa ja nauttimalla toistemme seurasta ja pelailemalla noita älyllisiä haasteita tarjoavia pelejä. Vähän pynttäydyttiinkin, vaikka tosin opiskelijabudjetti ei ihan venynyt mahdottomuuksiin joten investoin hattuun ja sukkahousuihin ja muut osaset piti vaan yrittää repiä tuolta vaatekaappien perukoilta,vaikka viimeaikoina onkin tuntunut ihan siltä ettei sieltä oikein löydä mitään kivaa... :D
Muttajoo ilta sujui mukavasti pientä draamaa saatiin aikaan kuten aina mutta sen suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Loppuillasta alotettiin katsomaan porukalla kuten tapoihin kuuluu niin jotain aivan sanikuvaamattman hyvää leffaa (Maissilapset ... :D ). Ite kuitenkin luovutin kesken ja lähdin koisimaan. En kuulemma onneksi menettänyt mitään elämääsuurempaa elokuvakokemusta. Aamulla kahvit naamaan ja lähettiin pitsalle. Hieno viikonloppu takana ja kiitoksia kaikille vieraille ;) hauskaa oli, kuten aina!