lauantai 9. marraskuuta 2013




 tällaista luetaan tälläkertaa
 Talven selviytymispaketti 

 Vilpuri jätti housunsa ja kirjansa tänne tällä viikolla. Ois jo vähän ikävä... Onneksi sen pitää kuitenkin tulla hakemaan noi.

Tällasta taas. Hyyh, jälleen tultu tuhlailtua oikein kunnolla ja nyt saakin sitten suosiolla jäädä vähäksi aikaa tää kaikki turha rahankäyttö pienelle tauolle kun ei tästä oikeen tunnu tulevan yhtään mitään. Oon ihan onneton mun rahankäytön kanssa ja muilta tuleekin välillä aina kommenttia että kannattaisko vaan pitää lompakko tiukasti siellä laukussa.. :D Kannattaisi, mutta pidänkö.En. Tunnustaudun kai pieneksi materialistiksi.

 Tosiaan kaverille oli myös välttämättä käytävä ostamassa synttärilahjaa kun tytsy täytti 18 ;) ! Ei mitään hirveen ihmeellistä, ihan pikkuinen korttipakka vain, mistä on varmaan naisille ainakin suurta iloa kun ruvetaan pelaamaan niillä. Sekä korttien lisäksi muuta aika oleellista tarvittavaa kun tytön tylsyys yllättää :).

Piipahdettiin perjantaina Tintolla onnittelemassa, ja kerettiin siellä hillumaan oikeestaan se puoli tuntia ennen kuin piti jo lähteä kun paremmalla puoliskolla oli aikainen herätys kirppistelemään. Eikä mua pahemmin nää pläänit haitannut, olin muutenkin aika väsyny nii kiva päästä ajoissa nukkumaan. Laukkua tosin lähettiin vielä myöhemmin hakemaan takaisin, koska häslärinä unohdin sen sitten kuitenkin vaikka piti olla niin nopea ja niin tehokas... :D:D
 Perjantaista vielä sen verran että ihan sairaan hauskat harkat oli ! Pitkästä aikaa oikein kunnon hikijumppaa ja sehän sopi vallan mainiosti. Tanssittiin housea, mikä oli kivaa vaihtelua tälle tyypilliselle. House oli vielä siitä hyvä että ei tarvinnut käsiä hirveästi käyttää, kun mulla on olkapäät vieläkin vähän kipeät ja jumissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti