lauantai 28. joulukuuta 2013
Tulipahan taas yhdet joulut vietettyä. Ja voin kyllä rehellisesti sanoa että hauskaa oli. Meillä on aina joulut ollut vähän niin ja näin en oo aina viihtynyt ihan niin hyvin kuin ehkä pitäisi, pientä epäsopua ihmisten kesken eriasioista (ollaan kokoperhe vähän kovapäisiä ilmeisesti) mutta tästä joulusta selvittiin varsin mallikkaasti. Saattoi osin johtua siitäkin että mummi vietti joulunsa meidän kanssamme mikä oli mukavaa vaihtelua ja senkin takia varmasti käyttäydyttiin kaikki tosi hyvin :D.
Oli hauskaa nähdä mummia pitkästä aikaa ja saunoa,syödä ja jutella perheen kesken pitkästä aikaa oikein kunnolla. Illalla sainkin olla kuskin roolissa kun serkku tahthoi baariin ja mummi kotiin, eikä siinä mitään oli siis ihan vesiselvä joulu ratin takana ja kelpasihan se.
Ja tässä sitten muutama puhelinkuva aijemmasta baariretkestämme ennen joulua. Oli ihanan rauhallinen how i met your mother-tyyppinen ilta, istuskeltiin aluksi britanniassa minkä jälkeen vaihdettiin karaoke-baariin missä ei kuitenkaan laulettu vaikka vähän olisi tehnyt mieli vaan poijjaat pelas bilistä ja me muut istuskeltiin ja taidettiin muutamat juodakin.
Tämän baari-illan jälkeen oli siis joulu, ja 26 päivä lähdettiin sitten porukalla viettämään Villen ja Valtterin 18- ja 19- vuotis synttäreitä. Se ilta oli vielä parempi. Heräsin elämäni pahimpaan krapulaan iltapäivällä ja kokopäivä menikin siitä toipuessa. Onnistuin kuitenkin raahautumaan Jumbon Gamestoreen ostamaan Vildelle synttärilahjaa mistä olen kyllä aika ylpeä ;D.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voijettä miten lutunen tuo ensimmäinen kuva :3
VastaaPoista