torstai 14. elokuuta 2014

ihana kesä




Mun kesä ei ollut ihan samallainen kuin viime kesä. En tiiä oliko se hyvä vai huono asia, mutta jotenkin olo on ollut paljon aikuisempi ja vakavampi (tylsempi) kuin viime kesänä. En ehkä osannut irrotella samalla tavalla kuin viime kesänä ja huolehdin kokoajan turhaan pienistäkin asioista joten ei tullut ehkä nautittua niin täysin siemauksin :D. Mutta ei se mitään kesiä tulee vielä monia ja elämä eipääty kesään, vaan nyt voi sitten keskittyä näihin muihin iloihin mitä muut vuodenajat tuovat tullessaan.

Tää kesä oli erillainen siitäkin syystä että höpönassu lähti armeijaan ja tosiaan on totuteltu olemaan vähän omissakin oloissa. Se on välillä ollut ihan kivaa, vaikka tottakai ikäväkin kuuluu arkeen. Oon nähnyt tänä kesänä paljon kavereita ketkä asuu vähän pitemmälläkin ja siitä oon ylpeä että sain aikaiseksi lähteä. En uinut kuin kaksi kertaa, vaikka säät olisi sallinut. Olin ensimmäistä kertaa tosipahasti kipeä kesällä. Ostettiin Meinin kanssa maailman söpöin kumivene, jolla ehdittiin tehdä neitsytpurjehdus. Grillasin koko vuoden edestä enkä halua enää nähdä grillimakkaraa. Kävin Amalla urjalassa ja ajoin ensimmäistä kertaa niin pitkän matkan yksin. Tuhlailin paljon ylppärirahoja. Olin isukilla töissä lattioita hiomassa. Olin Viltsun valassa ja vierailemassa varuskunnassa.

Ja tällä hetkellä töihin hakua ja yrityksiä palata arkeen, ja ensi viikolla onkin treeneihin paluu enkä millään malta odottaa!

Värjäsin myös hiukset. Ja tappelin näitten kuvien kanssa ainakin kaksi tuntia eikä ne vieläkään aivan kauheesti miellytä mutta aina ei voi voittaa.

4 kommenttia: